Joulun tunnelmaa kuvina

Joulu mieli

Aatto aamulla lenkkeillessäni koirien kanssa sain perääni äkäisen mummon, joka viuhtoi sauvojen kanssa perässäni.
Kuulin kuinka mummo jo kaukaa jotain huuti perääni, pysähdyin ja jäin katsomaan.
Korviini kantautui valitus siitä kuinka kuulema olin jättänyt koiran kakat keräämättä
"etkö sinä nuori nainen edes lapiota omista jolla voisit koirasi jätökset kerätä"

Myönnän, mulla on pitkä pinna ja hermo palaa harvoin, mutta tämä ei ole eka kerta kun perääni joku pyyhältää syyttämään.

En sen pidempään harkinnut, kun aloin melkeinpä kurkku suorana asiaa toimittamaan ja ilmassa Mörkön kakkapussia heiluttamaan.
Minä vannon kautta kiven ja koiran kakka kasan, meidän perhe kerää koiran kakat, ihan jokaisen ihan joka kerta. Kakkapusseja kuluu meidän perheessä tiuhaan, mutta mun mielestä se on niin pieni vaiva että ei tulisi kuuloonkaan jättää koiran kakkoja tienposkeen. Saatika toisten tonteille.
Mua itseäni ällöttää yli kaiken jos astun koiran kakkaan saatika jos joku koiristamme astelee toisen koiran kakan päällä. Sen takia usein puolison kanssa keräämme myös toisten koirien läjiä jos niitä satumme näkemään.
Menetin hermoni ehkä juuri siksi, koska musta on niin väärin saada huudot siitä mistä ei todellakaan pitäisi, koska tunnollisesti joka kerta ne kakat kerään.
Noh, annoin jossain vaiheessa mummolle puheenvuoron kun hän niin kovasti yritti siinä edessäni saada jotain sanotuksi.
Mummo pahoitteli, pyyteli anteeksi ja sanoi että  ei tarkoittanut olla äkäinen, mutta hänen mies (päälle 80vuotias) oli viikko sitten ollut kävelyllä heidän talon edessä. Tie oli ollut liukas joten mies oli mennyt nurmikolle kävelemään. Kuinkas ollakkaan kaatunut siihen rähmällee. Miehen naama oli ollut ruvella, nenä murtunut ja polvessa mennyt jotain rikki. Mies makaa edelleen sairaalassa ja pelkää ettei enään kävele. Ja tämä kaikki siis vain sen takia että se mies oli liukastunut koiran kakkaan.

Siis ihan oikeasti, hiljaiseksi veti.
Mitä tässä voisi muuta sanoa, kun että ihan oikeasti, se ei ole iso vaiva kerätä niitä koirien kakkoja. Ne ei ole kauniin näköisiä tienposkessa eikä myöskään kauhean turvallisia.
 Ja se pieni vaiva että omakoti/pientalo alueella ihmiset laittaisivat sen tarran roskalaatikoihin että niihin voisi niitä kakkapusseja tiputtaa varmasti auttaisi asiaa. Ei se oikeasti ole kauhean helppoa kolmen koiran kanssa kävellä ja samalla kantaa kakkapusseja mukana.

Iso kiitos niille ihanille kenen roskiksista tuo tarra jo löytyy,
ja kiitos niille jotka sen vielä aikovat laittaa.
Isoin kiitos kuitenkin niille jotka jatkossa lupaa kerätä koiran kakat.
Niin ei meidän tunnollisten tarvitse niitä huutoja kuunnella.

Päätin muuten että jos vielä kerrankin joku huutaa perään, ostan keltaisen huomioliivin johon selkään kirjoitan KERÄÄN KOIRAN KAKAT, ÄLÄ VALITA.

Koiramaisen hyvää joulua

Herkuttelun täyteistä ja lelu-rikasta  joulua kaikille!

T: Willow, Hugo ja Mörkö

Ollaan oltu kilttejä

Willow

Mörkö

Hugo

Täällä ollaan...

Hupsista kun aika hurahti, syytetään tällä kertaa kolmen koiran koplaa ja joulu kiireitä.
Mörkön kohtuleikkaus onnistui siis mainiosti ja neiti on toipunut aivan uskomattoman hyvin.
Kaikki on siis sen osin oikein mainiosti (muutamia luonteen muutoksia lukuun ottamatta, niistä kirjoitan myöhemmin). Ainoa pieni mietintää aiheuttava asia on Mörkön leikkaushaavan vieressä oleva pieni kohouma, se on sellainen pikkurillin pään kokoinen kova kohta. Se ei selkeästi häiritse Mörköä mitenkään eikä se aristele sitä koskettaessa, mutta taidan seuraavan eläinlääkäri reissun aikana siitä kysyä tai sitten jopa soitan joulupyhien jälkeen ja kyselen asiasta.
Koska jotenkin se vain vaivaa mieltä.. Voihan se olla vain jotain arpikudosta...

Täällä siis elämä sujuu mallikkasti, mitä nyt kiirettä pitää. Harmittaa ihan kun koirien kanssa ei olla hirveästi ehditty treenaamaan, mutta sitäkin innokkaammin ollaan lenkkeilty ja leikitty kotosalla.
Olen jo tammikuulle suunnitellut aloittavani Mörkön kanssa jonkun harrastuksen, mutta jännästi uudet kurssit alkaa juuri päällekkäin muiden menojen kanssa. Me kun ollaan uskollisesti käyty koirakeitaan kursseilla, siellä on aivan ihanat kouluttajat ja muutenkin hyvät tilat. Ja kurssejen hintakin on ihan kohtuullinen.
Ja jopa periaatteesta poiketen kävin katsomassa muidenkin koirakoulujen tarjontaa, mutta niillä kurssi tarjonta oli aika vähäistä tässä lähialueella. Ja kun tosi asia on se että mulla ei sitä ajokorttia ole niin se tarkottaa että Äiti sitten saisi kuskata mua ja Mörköä koirakouluun.
Noh katsotaan.

Uusi vuosi kuitenkin tuokoon mukanaan koirille jotain uutta ja mukavaa.

Hugo kasvaa ja kehittyy valtavasti. Herra on jo pikkasen alkanut näyttämään luonnettaan ja muutaman kerran sen kanssa on ihan saanut olla tiukkana, kun se testaa oikeuksiaan. Ulkona kuitenkin kävelee todella hienosti ja muiden koirien ohittaminen sujuu mallikkaasti.
Tällä hetkellä Hugo on korkeudeltaan jo isompi kuin Willow ja painoakin niillä on saman verran.
Näin se meidän vauvakin vain kasvoi isoksi pojaksi.
Vähän olen Hugollekin jotain harrastusta miettinyt, herra kun on aika energinen ja nopea oppimaan. Agilityä mietittiin, mutta katsotaan mihin tuosta miehestä vielä on.
Näyttely käyntejäkään ei olla pois suljettu mielestä.

Palataan pian, kuvien kera :)

-Mamma-